Artikkelit:
1.Aivan aluksi Anne Lindell tiedottaa:
2. Erään suomalaisen miehen tosikertomus ruumista irtaantumisesta (OBE-kokemus) ja "taivaskokemuksesta"
3. Anne Lindellin oma, ihmeellinen ylöstempausuni v. 1989
4. Isäni koki ruumiistapoistumisen loukkauduttuaan hengen vaarallisesti klapintekohommissa
1.Aivan aluksi Anne Lindell tiedottaa: 2. Erään suomalaisen miehen tosikertomus ruumista irtaantumisesta (OBE-kokemus) ja "taivaskokemuksesta"
3. Anne Lindellin oma, ihmeellinen ylöstempausuni v. 1989
4. Isäni koki ruumiistapoistumisen loukkauduttuaan hengen vaarallisesti klapintekohommissa
5. ...
6. ..
7. ...
..
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Rakkaat
lukijani, sisareni ja veljeni Kristuksen perheessä, jos teillä on
omakohtaisia ja mielestänne yliluonnollisia
kokemuksia, niin voitte aivan vapaasti lähettää kertomuksen kokemastanne
minulle. Esim. että olette kokeneet, että teillä on ollut kuolemanrajakokemus tai ruumiista poistumiskokemus (ruumiin ulkopuolinen kokemus) ...
tai jotain vastaavaa.
Jakakaa vapaasti ja estoitta kertomuksen kanssamme, sillä ei ole hyvä
ihmisen pitää sisällään outoa
ja yliluonnolliselta vaikuttavaa ja joskus jopa pelottavaakin kokemusta.
On
helpottavaa tietää, että joku muukin on kenties kokenut samaa. Jaa myös
yhteystietosi kanssamme, sillä monet haluavat puhua esim. puhelimessa
jonkun kanssa, joka on kokenut jotain samanakaltaista. Tämä on sitä
Jeesuksen omien vertaistukea parhaimmillaan. Eli, ei ihmetellä ja
fundeerata yksin vaan yhdessä.
Jos kertomukseesi liittyy kuvia esim. sinusta itsestäsi, niin voit lähettää ne minulle postissa. Joskus, jos on aikaa, niin teen tietokonemanipulaatiolla kuvan/kuvia kertomukseesi tai etsin jonkin valmiin kuvan netistä, koska kuva selkeentää huomattavasti sanomaa. Skannaan postitse lähettämäsi kuvat ja lähetän ne sinulle heti takaisin, siis jollei sinulla itselläsi ole skanneria, joten sekään ei ole mikään ongelma.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
2. Erään suomalaisen miehen kertomus ruumista irtaantumisesta (OBE-kokemus) ja "tunneli" ja "valo" -kokemuksesta" Jos kertomukseesi liittyy kuvia esim. sinusta itsestäsi, niin voit lähettää ne minulle postissa. Joskus, jos on aikaa, niin teen tietokonemanipulaatiolla kuvan/kuvia kertomukseesi tai etsin jonkin valmiin kuvan netistä, koska kuva selkeentää huomattavasti sanomaa. Skannaan postitse lähettämäsi kuvat ja lähetän ne sinulle heti takaisin, siis jollei sinulla itselläsi ole skanneria, joten sekään ei ole mikään ongelma.
Kertomuksesi voit lähettää minulle osoitteeseen: anne_margareta(at)hotmail.com
Tai postissa: Anne Lindell, Norrsidan 388, 68920 Forsby
Soittaakin voit puh. 050 5925131 ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Alkusanat: Anne Lindell:
Tämän kirjoituksen kirjoittaja haluaa pysyä tuntemattomana – ainakin vielä toistaiseksi. Kirjoittaja on raavas ja tuiki tavallinen, suomalainen mies, (50-kymmenen paremalla puolella), jota ei mitään hömppähömpät ja huuhaat kiinnosta, mutta hänen kokemuksensa panee kyllä jokaisen meistä ajattelemaan, että onkohan sittenkin elämässä (ja kuolemassa) jotain sellaista, mitä tavallisilta uskovaisilta ja kirkon kirjanoppineilta (piispoilta ja tuomiokapitulilta ja Raamatun tutkijoilta) menee noin niinkuin ohi suun – tai pikemminkin yli hilseen; eli: ”Mitä ei ymmärretä, niin sitä ei ole olemassakaan.”
Sain tämän kertomuksen sähköpostina maaliskuussa 2013:
Ja nyt tämä mies
kertoo itse:
Oli vuosi 1993 ja
olin työkomennuksella Lappeerannassa. Sen muistan, että tuo aika oli jotenkin
henkisesti rankkaa ja myös herkkää aikaa. Kun sitten eräänä iltana kävin
nukkumaan, koin erittäin mielenkiintosen kokemuksen. Tähän kokemukseen etsin vastausta myöhemmin
pitkänkin aikaa ja myös sain sen.
Ihmeellinen
”taivaskokemukseni" alkoi seuraavanlaisesti. Menin nukkumaan normaalisti ja unikin tuli suhteellisen normaalisti, eli tuossa
ilta kymmenen tietämissä. Heräsin kuitenkin aamuyöstä noin klo 4.10. Herääminen
ei ollut kuitenkaan ollenkaan normaali. Se oli kuin tietoisuuden plautuminen unesta
siten, että tajusin sen, että en enää ole unessa, mutta en myöskään hereillä.
Kehoni kaikki jäsenet kyllä tiedostin, mutta en voinut liikuttaa mitään osaa
niistä. Kaikki jäseneni olivat myös vailla minkäänlaista tuntoa. Aivan hyvin
olisi joku voinut työntää vaikka millaisen terävän esineen mistä tahansa kehoni
osasta läpi, enkä kuitenkaan olisi tuntenut yhtään mitään. Myös minkäänlaista ääntä
en pystynyt tuottamaan. Kokemus oli jotenkin pelottava, mutta sille ei voinut mitään.
Sitten aloin liikkua kehostani irti. Liike alkoi ylös päin äärimmäisen tasaisesti.
Ensin oli tunne, että olen vain muutaman millin irti kehostai. Sitten liike
kasvoi ja alkoi suuntautua myös sivusuuntaan. Liikenopeus voimistui ja olin
viimein huoneeni katon tasalla. Näin itseni jonkilaisena hahmona alhaalla
vuoteellani. Kaikki aistini olivat tallella ja käytössäni. Ajattelinkin heti,
että mitäs ihmettä tämä on ja minne minä olen menossa? Sitten liikenopeus kasvoi
ylös päin mentäessä, ja tämä kaikki tapahtui taas tasaisella, hyvin nopeasti
kiihtyvällä nopeudella. Nopeus oli
äärettömän suuri, ja sitä voitaisiin kuvata usempi kertaisena hävittäjän
nopeutena. Tuossa tilassa tämä henkiruumis tai keho, jos näin voi nyt sanoa,
oli täysin painovoimattomassa tilassa. Tämä painovoimattomuus oli sellaista,
että sitä on hieman vaikea kuvailla. Yritän kuitenkin. Täällä maan päällä
meihin ihmisiin kohdistuu myös sisäelimiin painovoiman vaikutus. Tuossa
kokemuksessani ei mitään sellaista voimaa ollut. Koko "henki"
olemukseni, oli äärimmäisen kevyessä ja tasaisessa joka puolelta ikään kuin
tuetussa olotilassa. Ihmettelin tosiaan määränpäätä minne olin menossa.
Sitten aloin
kuulla laulua. Sitä ei voinut mitenkään erotella, että oliko se mies- vai
naislaulajien ääntä. Laulu oli äärimmäisen kaunista. Ihmettelin suuresti, että
mistä tuo laulu tulee? Sitä voisi kuvailla näin. Jos tuo laulu tuotaisiin tänne
maan päälle, jokainen joka sen kuulisi, jäisi sitä kuuntelemaan. Hän jäisi sen
vangiksi niin, että lopettaisi kaikki mitä olikaan ennen kuulemistaan ollut
tekemässä. Jopa niin ettei söisi eikä nukkuisikaan. Sitten tuo kaunis laula
pikku hiljaa loittoni ja viimein häipyi kuulemattomiin. Tulin hyvin
surulliseksi ja ajattelin, että mistä ihmeestä voisin sen taas löytää.
surulliseksi ja ajattelin, että mistä ihmeestä voisin sen taas löytää.
Sitten matka jatkui taas, ja ihmettelin minne nyt ollaan menossa? Kaikki oli mustaa ja synkkää, mutta turvallista enkä voinut matkan tekoa mitenkään estää. Sitten alkoi ylhäällä oikealla välkäkehdellä valon kajoa. Olin matkalla tuota valoa kohti. Pian matkanopeus hidastui, ja tulin tuon valon luo, joka suureni ja kirkastui koko ajan. Pian olin sen luona, ja matkaa oli sen luo noin 10 metriä. Valo oli pyöreä ja korkeudeltaan noin 4 metriä. Tunne, joka minusta pääsi, oli sanoin kuvaamaton, äärimmäisen syvä huokaus, ja suunnaton ilo siitä, että olin ”SEN” löytänyt. Minulla oli myös suuri helpotuksen tunne siitä, että olin tullut sinne mistä olin myös lähtenyt. Että olin nyt ”Kotona”. En vähään aikaan osannut muuta kuin olla siinä onnessa. Sitten kuitenkin katsoin sitä valoa ja havaitsin, että ”Se” ei ollut vain pelkkä valo. ”SE” oli jokin. Ikään kuin persoona. Tuttu ja turavallinen. Kun sitä ajattelin ja sen ymmärsin, niin halusin kysyä: Mikä olet? Minulla oli selkeä käsitys siitä, että ”Se” kyllä ymmärsi, mitä mielessäni ajattelin, mutta mitään vastausta ei minulle tullut. Viimein ”Se” alkoi liikkua ja loittoni pois takaisin minusta yläoikealle. Samalla ”Se” myös himmeni, ja samassa suhteessa minun olotilani palasi lähelle normaalia, pois tuosta onnentilasta. Tulin taas äärimmäisen surulliseksi, etten saanut jäädä.
Sitten matka
jatkui, synkkydessä ja pimeydessä. Viimein huomasin, että olen oman fyysisen
kehoni yläpuolella noin 30 cm korkeudella. Edelleenkään en voinut mitään
kehollani tehdä. Tajusin hyvin, että tässä tullaan tuttua kehoa kohti ja
takaisin. Minut valtasi suuri suru ja yrittämällä yritin päästä takaisin ylös. Minun
pitää löytää ”Se Valo” jonka luokse kuulun. Mikään ei kuitenkaan auttanut vaan näkymätön
voima painoi minut vastustamattomasti fyysiseen kehooni. "Laskeuduin"
aivan hitaasti ja tasaisella liikkeellä. En voinut liikuttaa yhtään ainutta
osaa kehossani ennen kuin olin millintarkkudella "paikoillani". Tunto
palasi, ääneni toimi ja kehossani oli tunto tallella.
Olin äärimmäisen
ymmälläni. Koko kokemus kesti järjellisesti ajatellen noin 15 min. Kuitenkin kun
katsoin kelloa, oli aikaa kulunut reilu tunti. Olin tunnin elämästäni jossain
jota en osaa vielä tänäänkään selittää.
jota en osaa vielä tänäänkään selittää.
Myöhemmin aloin
etsiä tosissani vastausta kokemaani. Jututin papit, piispat ja hengenmiehet,
eikä kukaan antanut sellaista selitystä, että olisin ollut tyytyväinen. Sitten
ajattelin, että jos ei hengenihmiset osaa antaa selitystä niin sitten
ihmismielen asiantuntijat. Pakko tutkia, että olenko kenties sitten hullu.
Kävin psykiatrilla. Ei vastausta. Pelkkää kuuntelua ja rahat pois. Menin
neurologille. Hän sitten antoi tutkimusmääräyksen neurolgiselle polille aivosähköfilmin
ottamiseen. Menin tutkimuksiin. Tutkimushuoneessa oli minusta ehkä hieman
nuorempi hoitaja, joka asensi pampulat ja kumitutit päähäni. Sitten näin
neurologin lähetteen siinä pöydällä ja siinä oli
ylimalkaisesti kerrottu kokemuksestani. Ajattelin, että voi hyvänen aika tässä sitä ollaan tuon rouvaraukan kanssa samassa suljetussa huoneessa, ja tuo paperi on varmaan kertonut omaa karua kieltään hänelle. Nyt se varmaan pelkää minua kuollakseen. Sen takia ajattelin rauhoitella häntä ja kerroin tarinani kokonaisuudessaan hänelle. Ja sen, ettei minua tarvitse pelätä. Ihmettelin, kun hän ei liiemmin kummastellut. Ajattelin, että varmaankin siksi, että joka päivähän se työkseen meitä hulluja tutkii. On niin kuin ammattimainen ote sillä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Nyt tuli se etsimäni vastaus.
ylimalkaisesti kerrottu kokemuksestani. Ajattelin, että voi hyvänen aika tässä sitä ollaan tuon rouvaraukan kanssa samassa suljetussa huoneessa, ja tuo paperi on varmaan kertonut omaa karua kieltään hänelle. Nyt se varmaan pelkää minua kuollakseen. Sen takia ajattelin rauhoitella häntä ja kerroin tarinani kokonaisuudessaan hänelle. Ja sen, ettei minua tarvitse pelätä. Ihmettelin, kun hän ei liiemmin kummastellut. Ajattelin, että varmaankin siksi, että joka päivähän se työkseen meitä hulluja tutkii. On niin kuin ammattimainen ote sillä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Nyt tuli se etsimäni vastaus.
Hän kertoi, että
ei sinun tarvitse ihmetellä ja enää kysellä. Hän oli ollut tässä samassa
sairaalassa leikkauspöydällä 14 vuotiaana tyttönä ja kokenut samanlaisen
"matkan". Siinä hän oli ollut synkän rotkon pohjalla, jota pitkin oli
tullut joku iljettävä liskomainen otus. Sen aikomuksena oli ollut niellä hänet.
Rotkon seinämältä oli alas tullut kirkas valo, josta oli lähtenyt liskolle
tarkoitettu ääni joka sanoi: -"Sinulla ei ole mitään valtaa minun
ylitseni" Lisko oli raivoissaan riehunut,
mutta sen oli käännyttävä takaisin. Hän oli palannut kehoonsa samoin kuin
minäkin. Tämä naisihminen kertoi saaneensa rauhan ja uskon sydämeensä.
Nyt minä myös
olin saanut vastauksen etsimääni kysymykseen, mutta en sieltä mistä se olisi
pitänyt järjellisesti katsoen löytyä (papeilta, lääkäreiltä). Totta on Raamatun
joka sana. " - Etsikää niin te löydätte". Minäkin löysin vastauksen ja uskon.
....................................................................................................................
Välihuomautus: Anne
Lindell:
Tämä kertomus
antoi minullekin rohkeutta kertoa omasta ”matka”-kokemuksestani henkikehossa (ks. kertomus alla).
Siis tämä seuraava kertomukseni ei ollut ns. "kuolemanrajakokemus". Olen kokenut luullakseni sellaisen myös: tosi lyhyt, ja ilmeisesti olin sillä hetkellä vain shokissa (auto-onettomuus). Tästä kerron myöhemmin.
Myöhemmin, kun olin tutkinut näitä ”OBE”- kokemuksia (Out of Body Experience), olin pannut omakohtaisesti merkille, että ko. kokemus ainakin minun ollessa kyseessä tapahtui poikkeuksetta juuri nukahtamishetkellä tai juuri ennen heräämistä. Kutsunkin leikillisesti tällaista hetkeä ”henkireiäksi” erotukseksi tieteiskirjallisuudessa kuvatuista avaruuden ”madonreistä”. Tyypillistä tämän kertomuksen kertojalle (kuten minullekin) oli juuri ennen kehosta poistumista tunne ”halvaantumisesta”, voimattomuudesta. Lääketieteessä tämä ilmiö tunnetaan nimityksellä ”unihalvaus”.
Kuolemanrahakokemukset eli "NDE"-kokemukset (Near the Death Experience) taasen useimmiten koetaan, niinkuin nimikin sanoo, silloin kun ruumis on jostian syystä ollut kuolleensa (tai vähintäänkin shokkitilassa), esimekrkiksi onnettomuudessa, leikkauspöydällä tms. erittäin vakavassa tilanteessa.
Mutta sitä eivät parhaatkaan lääketieteen ja psykiatrian asintuntijat kykene selittämään, eli, mistä se johtuu ja miksi sellaista koetaan. Ja monet ihmiset kuten minäkin lapsena ja nuorena pelkäsin, että varmasti nyt kuolen, ja että siksi ikäänkuin halvaannun. Myöhemmin elämässä opin ”päästämään irti” ja voittamaan pelontunteen, ja opin sanomaan itselleni, että: ”Ei ku menoks´, sanoi Annie Lennox”. - Siis rohkeasti lentoon vain!
Myöhemmin, kun olin tutkinut näitä ”OBE”- kokemuksia (Out of Body Experience), olin pannut omakohtaisesti merkille, että ko. kokemus ainakin minun ollessa kyseessä tapahtui poikkeuksetta juuri nukahtamishetkellä tai juuri ennen heräämistä. Kutsunkin leikillisesti tällaista hetkeä ”henkireiäksi” erotukseksi tieteiskirjallisuudessa kuvatuista avaruuden ”madonreistä”. Tyypillistä tämän kertomuksen kertojalle (kuten minullekin) oli juuri ennen kehosta poistumista tunne ”halvaantumisesta”, voimattomuudesta. Lääketieteessä tämä ilmiö tunnetaan nimityksellä ”unihalvaus”.
Kuolemanrahakokemukset eli "NDE"-kokemukset (Near the Death Experience) taasen useimmiten koetaan, niinkuin nimikin sanoo, silloin kun ruumis on jostian syystä ollut kuolleensa (tai vähintäänkin shokkitilassa), esimekrkiksi onnettomuudessa, leikkauspöydällä tms. erittäin vakavassa tilanteessa.
Mutta sitä eivät parhaatkaan lääketieteen ja psykiatrian asintuntijat kykene selittämään, eli, mistä se johtuu ja miksi sellaista koetaan. Ja monet ihmiset kuten minäkin lapsena ja nuorena pelkäsin, että varmasti nyt kuolen, ja että siksi ikäänkuin halvaannun. Myöhemmin elämässä opin ”päästämään irti” ja voittamaan pelontunteen, ja opin sanomaan itselleni, että: ”Ei ku menoks´, sanoi Annie Lennox”. - Siis rohkeasti lentoon vain!
Kertokaa tekin rakkaat lukijani vapaasti
omista kokemuksistanne kirjoittamalla minulle sähköpostiini
[anne_margareta(at)hotmail.com ] tai kommentoimalla tämän kirjoituksen
tai oman kirjoitukseni loppuun
(julkaisen kommenttinne sitä mukaa, kun kerkiän editoida niitä), ja
kertokaa rohkeasti omista OBE- ja taivas-kokemuksista ja esim.
kuolemanrajakokemuksista, sillä monet elävät yksin ja peloissaan tällaisten
kokemustensa kanssa, eivätkä tiedä mitä niistä ajatella. Vertaistuki on
tässäkin paikallaan, ja on hyvä tietää, että ei ainakaan ole yksin näitten
perin outojen kokemusten kanssa.
............................................................................................................ 3. Anne Lindellin ihmeellinen ylöstempausuni v. 1989
Tämä ”ylösnosto” - tai ”ylöstempaus”-uni oli aivan ihmeellinen, ja näin tämän unen lokakuun loppupuolella v. 1989.
Uneni oli seuraavanlainen:
Minut
herätti ”joku” tönien minua ylös
vuoteesta. Unenpöpperössä nousin ylös ja seurasin kuuliaisesti minulle
outoa
mieshenkilöä alakertaan. Oloni oli ihmeellisen keveä ... tuntui kuin
leijuisin
alas rappusia. Henkilö vaikutti luotettavalta, enkä pelännyt häntä
lainkaan. Menimme
peräkanaa rapuissa alakertaan. Hän edellä ja minä perässä. Vasta
alakerrassa
olin ihan kunnolla hereillä. - Tai hereillä ja hereillä. Minusta vain
tuntui, että olin hereillä. - Oli vielä pimeä ja varhainen aamu, ja
tajusin,
että lapseni nukkuivat vielä, mutta mieheni oli jo lähtenyt töihin.
Alakerran
halliin ja samoin keittiöön oli mieheni ilmeisesti hajamielisyydessään
jättänyt
valot palamaan, mikä oli sangen epätavallista häneltä. Olin yhä pyjamaan
pukeutunut ja halusin ottaa naulakosta jotain lämmintä päälle, mutta
tämä
henkilö sanoi, että en tarvitse takkia, koska en tule palelemaan.
Menimme ulos, ja pihamaalla totesin, että ilma
oli talvisen kylmä (oli lokakuu, melkein marraskuu), ja oli ehkä pari astetta
pakkastakin, mutta en todellakaan palellut lainkaan, mutta silti aistin kylmyyden. Erikoista oli, että kun menimme
ulos, emme avanneet ulko-ovea ... me vain liuimme oven läpi. Minulla oli hyvä, lämmin,
miellyttävä ja kevyt olo. Näin muutaman kirkkaan ja kauniin tähden horisontissa ja pyörähtelin ympärilleni
aamuöistä maisemaa ihaillen, kun seuralaiseni sanoi, että hän vie minut nyt yläilmoihin
- olenko
valmis? Sanoin hieman
epäröiden, että kyllä, vaikka minua hieman pelotti ajatus noususta
pilviin,
mutta hän sanoi, että jos haluan, niin hän voi olla aivan vierelläni ja
jopa
pitää minusta kiinni. (Tässä välihuomautus: vielä tuona hetkenä oletin,
että mies tarkoitti lentoa pilvitasolla, sillä olenhan ennenkin unessa
lentää viipottanut puitten ja kattojen yläpuolella, ja siksi kuvittelin,
että nytkin
me nousisimme vain hieman ”tavallista” korkeamalle). Mies sanoi, että
hänet on
lähetetty näyttämään minulle, miten joillekin ihmisille tulee pian
käymään, ja
että minun ei tarvitse lainkaan pelätä. Nyt vain harjoitellaan. Kysyin
häneltä,
että siksikö minun kehoni tuntuu nyt erilaiselta, kevyeltä ja jotenkin
henkiseltä, koska en voisi muutoin nousta yläilmoihin. Seuralaiseni,
oppaani
vastasi että, juuri niin. Ei vain minun, vaan monien muidenkin ihmisten
kehot
alkavat muuntua herkemmiksi ja henkisimmiksi vain vähän ennen
ylösnousua, koska
maallinen keho ei sellaisenaan nousisi ylös milliäkään.
Sitten hän otti minua vyötäisiltä kiinni ja
toisella kädellä kädestäni, ja samalla tunsin oloni täysin turvalliseksi, ja
aloimme rinnatusten hitaasti nousta aivan pystysuoraan ylöspäin. Wow ... voi,
että tuntui huikeata. Jess! Mahtavaa! Jihhuuu! ... Olin haltioissani siitä, että saan kokea
jotain näin huikeata. En pelännyt
lainkaan, ja hymyillen katsoimme toisiamme, ja näin kirkkaan tähtitaivaan yhä
selkeäämmin ohitettuamme ensin aivan pieniä, utuisia pilvikerroksia. Uskalsin
nyt irroittaa toisen käteni hänen kädestään ja lensimme nyt aivan vieretysten.
Olin haltioissani ja katsoin alaspäin ... hmmm ... taaksepäin. Oli kuin horisontti
olisi kiepsahtanut. Oli mahdotonta tietää mikä oli ylhäällä tai mikä oli
alhaalla ... tai päinvastoin. Näin
maapallon loittonevan takanani ja tunsin ”lentäväni” nyt vaakasuorassa, vaikka maasta lähdettäessä ja
pilvien yläpuolellakin vielä tunsin lentäväni pystysuoraan ylöspäin. Tunsin,
että tämä voima, joka lennätti minua
läpi avaruuden, ei lähtenyt minusta itsestäni, eikä oppaastani, vaan ”jokin”
(?) veti minua ja opastani puoleensa ... jokin ihana ja suuremmoinen. Oppaani
sanoi, että nyt vauhtimme pitää kiihtyä, mutta että en tuntisi sitä, joten minulla
ei ole mitään pelättävää. Samassa näin edessä tähtien joukossa punaista ja mustaa
pilveä, ja tämä pilvimuodostelma
lähestyi meitä uhakaavan näköisenä ... Tunsin sisimmässäni alueen hyvin
pahaenteisenä, ja minua alkoi pelottaa. Oppaani sanoi, että minun ei tarvitse
pelätä ... menemme vain noitten läpi. Katsoin maapalloa ja se näkyi nyt vain pienen
pienenä kirkkaana pallona - enkä enää erottanut siinä mantereita tai pilviä.
Halusin yht´äkkiä päästä takaisin. Tuo alue, jonka läpi meidän ilmeisesti
pitäsi kulkea (lentää) tuntui minusta pelottavalta ... uhkaavalta. Oppaani
hymyili ymmärtäväisen näköisenä ja sanoi, että hän olisi niin mielellään
halunut näyttää minulle valon ja ihanuuden ja erään rakkaan henkilön, mutta
ehkä näin on parempi - tällä kertaa tämä saa riittää, mutta, että minun tulee
muistaa, että seuraavalla kerrallakaan en ole yksi ... eikä kukaan muukaan ole
yksin silloin, kun meitä tullaan
noutamaan ... ja että itse Vapahtaja tulee meitä vastaan.
Ylösnosto, ylöstempaus, rapture, upplyfning |
Olomuotoni alkoi kuin liueta ja ikäänkuin kuin
laskeutua ja vetäytyä takaisinpäin, ja näin oppaani loittonevan minusta. Halusin
kysyä, milloin, ...milloin tämä tapahtuu, mutta en saanut ääntä suustani. Aivan
kuin oppaani olisi kuullut ajatukseni, sillä kuulin kaukaa hänen äänensä: ... ”Vain Isä tietää”.
Ja samassa tunsin kuinka syöksyin (nyt yksin)
hirvittävällä vauhdilla kuin voimakkaalla ”pölynimurin imulla imaisten”
näkymätöntä putkea pitkin takaisin maata kohden ja takaisin
kotipaikkakunnalleni, kotipihalleni, talolleni ja katon läpi takaisin sänkyyni.
Pomps!
Sätkähdin ja pomppasin sängyssä selälläni maatessani
kuin sähköiskun saanena. Nousin kärppänä istumaan sängyn laidalle. Olin aivan
ihmeissäni ja ajattelin, että mitä ihmettä tuo äskeinen oikein oli? Huikea
lento läpi avaruuden tuntui niin todelliselta. En ymmärtänyt enää yhtään mitään
mistäkään. Olin aivan ymmälläni - ihan äimänkäkenä. Olinhan ennenkin nähnyt
unia, joissa olin lentänyt, ja sellaisiakin unia, joissa olin ollut kehoni
ulkopuolella, mutta tämä uni oli todellakin ihan toista. Lentokokemus avaruuden
läpi mielettömällä vauhdilla tuntui todella toden tuntuiselta.
Tultuani alakertaan laittamaan aamupalaa
lapsilleni, panin merkille, että hallissa ja keittiössä todellakin paloi poikkeuksellisesti
valot, ja että mieheni oli jo lähtenyt töihin. Katsoin myös ulkolämpömittaria
ja pakkasta oli -3 astetta ja ulkona oli vielä aivan pimeää.
Jälkikirjoitus:
Tuosta unikokemuksestani olen pannut merkille
erään seikan: tunsin ”unessa” olevani
hereillä tai jotenkin kummallisesti hereillä tai vähintäänkin puolitajuissani heti
sen jälkeen, kun tuo tuntematon mieshenkilö oli tönien herättänyt minut. Mutta
miksi sitten heräsin uudestaan omassa sängyssäni? Omituista? Onko olemassa
jonkinlainen unen ja valveillaolon välitila, jossa olemme ikäänkuin hereillä,
tietoisia, mutta kehomme on erilainen kuin valvetilassa, niin että voimme jopa
kulkea seinien läpi? ... Onko olemassa
”unikeho”, jonkinlainen ”henkinen keho”? Ilmeisesti.
Tuo ”pomppu” takaisin kehoon, oli tuttu
eräästä tällaisesta vielä lapsuusiän kokemuksestani. Olin silloin korkeintaan 9
vuotias. Harmikseni jouduin nukkumaan vanhemman siskoni kanssa samassa
huoneessa. Siskoni nukkui leveässä sängyssä seinän puolella ja minä laidalla. Siskoni
pukkasi nytkin minua tapansa mukaan hereille ja sanoi, että: Anne, nouse ylös
ja laita valot päälle. Nousen puoliunessa totteliaasti ylös kuten aina
ennenkin, mutta tällä kertaa oloni tuntui tosi kevyeltä ... ikäänkuin liitelin
huoneen poikki. Käännyn, ja kauhukseni näen itseni vielä makaamassa sängyssä ja
siskoni pukkimassa minua hereille. Samassa tunsin kuin imun vetävän minut takaisin kehooni ja ikäänkuin
sähköshokin saaneena herään pompahtaen sängyssä.
Minulla oli ollut varhaisnuoruudessani
useitakin ruumistapoistumiskokemuksia, jotka tapahtuivat aivan spontaanisti ja
tahtomattani useimmiten juuri ennen nukahtamistai tai juuri ennen heräämistä.
Vasta aikuisena tiesin tuollaisten kokemusten olevan melko yleisiä, ja että
niitä kutsutaan ”OBE”-ilmiöiksi (ot of body experiense).
Lapsena ja varhaisnuoruudessani pelkäsin näitä
OBE-ilmiöitä ja luulin, että kuolen, enkä pääse enää kehooni takaisin. Rukoilin
Jumalaa vapauttaman minut näistä kamalista kokemuksista, ja niin sitten siinä
kävikin. Rukoukseni kuultiin. Vasta aikuisena (n. 40-vuotiaana) aloin taasen
kokea OBE-ilmiöitä, mutta silloin ne eivät pelottaneet lainkaan. Vähän vain tuntuu
ensin ihottavalta, kun ilmeisesti jokinlainen henkinen keho alkaa irrottautua
(liukua) pois fyysisestä kehosta. Pikkaisen kuvottava tunne, sellainen kuin
ilmakuoppa lentokoneessa tai alaslasku vuoristoradalla tms. Aikaisemmin aina
hätäännyin silloin oitis, ja rukoilin Jumalaa mielessäni estämään tämä
”liukumisen”, koska silloin, kun joudun tahtomattani tällaiseen tilaan, olen
kuin halvaantunut, kuin kuollut, en pysty liikkumaan tai edes liikuttamaan
käsiä ... sormia ... en mitään, enkä tietenkään kykene puhumaan tai edes
liikuttamaan huuliani enkä avamaan silmiäni, mutta nykyään ajattelen vain että:
Antaa mennä! Jätän suosiolla maallisen
kehoni ”Herran haltuun” ja lähden henkisellä kehollani liitelemään.
Vasta TV 7 aloitettua
toimintansa 2000-luvun alussa kuulin ensikertaa puhuttavan Jeesuksen morsiaimen,
seurakunnan tai Jeesukselle uskollisten ”ylöstempauksesta”, ”ylösnostosta”.
Jopa teologiaa opiskellessani oletin (tai minulle opetettin) tuon ”noston”
tarkoittavan maailman lopussa tapahtuvaa viimeiselle tuomiolle kuolleitten
herätystä, ja heidän ja vielä elävien ”nostoa” viimeiselle tuomiolle tuomittavaksi.
VT:ssa Joelin kirja, 3 luku ja eritoten 8:s jae. Sekä 33/38 ja 1992 Raamatun kännöksissä
on puutteita, ja Jewish Old Testament (juutalaisessa VT:ssa) on tämä kohta
käännetty oikein, eli: ... ” Kuka ikinä
kutsuu Herran nimeä pelastuu ja vapautetut ovat Siionin vuorella ja
Jerusalemissa jäännösten kanssa, jotka Herra on kutsunut . ” Lue myös
Paavalin toinen kirje Tessalonikslisille 2 luku ja 1 jae, ja myös Johanneksen
Ilmestys 3 luku ja 10 jae. Tässä viimeisessä on vain pieni, mutta merkittävä käännösvirhe,
koska pelastaa -sanaa ei löydy alkutekstistä, vaan alkutekstin sana
tarkoittaa lähinnä ”siirtoa turvaan”.
Tästä unesta on nyt kulunut yli 24 vuotta, ja
nyt tiedän melkosella varmuudella, että unessa minulle näytettin esimerkillä,
miten tuo lopunaikojen ”ylöstempaus”, ”ylösnosto” ( engl. ”rapture”) joittenkin
kohdalla oikein tulee tapahtumaan, ja miltä se tuntuu.( Lue enemmän tästä ylöstempaiksesta, ylösotosta, -nostosta klikkaammala punaväristä otsikkoa oikeassa "Blogiarkisto"-palkissa nr. 4. Jeesuksen toinen tuleminen ja uskovien ylösnosto: missä, miten? ).
Siis, minun (ihmiselle
vajavaisen) käsitykseni mukaan, joutuisimme kärsimään vainoa ja ahdistusta
”viimeisinä aikoina”, mutta pahimman tieltä, eli n. 3,5 vuotta ennen Jeesusken
toista tulemista, meidät ”siirrettäisiin” tai ”nostettaisin” turvaan, ja sitten
tulisimme kaikkien Pyhien ja Jeesuksen kanssa takaisin .. ehkä juuri Jerusalemiin,
ja siitä alkaisi sitten Tuhatvuotinen Valtakunta – Millenium.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
4. Isäni koki ruumiistapoistumisen loukkauduttuaan hengen vaarallisesti
klapintekohommissa
Taina Herukka kertoo 23.10.2012
Isäni kuolemasta
on jo kulunut 7 vuotta, mutta isäni kokema mystillinen ja yliluonnollinen
ruumiistapoistumis-kokemus on jäänyt
lähtemättömästi mieleeni. Muistan tarinan isäni kertomana, kuin se olisi
tapahtunut vasta eilen.
Isäni menetti kätensä
eräänlaisessa halonkatkaisukoneessa (klapikoneessa), joka sai virtaa traktorista.
Isä oli ruvennut yksinään pilkkomaan
juurakoita ensin haloiksi ja siitä sitten sitten polttopuiksi eli klapeiksi. Isän
villapaidan hiha tarttui halonsärkykoneen
pölkyn halkaisuruuviin vetäen pölkyn mukana isän käden koneeseen. Jotenkin isäni sai irrotettua itsensä irti
koneesta, ja jäi lumiseen maahan makaamaan puolialastomana, josta sitten äitini
hänet löysi vertavuotavana, tajuttomana ja täysin elottomana.
Äitini tukoili
Jumalaa auttamaan, ja siitä hänen onnistui jotensakin saada isä jaloilleen ja onnistui
viemään hänet sisälle. Asuimme korvessa 32 km. etäisyydellä lähimmästä
asutuskeskuksesta ja avun saamisessa paikalle (ambulanssi) oli todella
vaikeuksia.
Isäni selvisi
hengissä, mutta oikea käsi amputoitiin olkapäätä myöten. Vasta vuosia myöhemmin
isäni kertoi minulle, mitä koki ollessaan tajuttomana. Heti onnettomuuden
sattuessa hän ikäänkuin irtosi kehostaan ... erkani ruumiistaan, ja nousi ylös
ja katseli kahden koivun rungon välistä itseään makaamassa verisenä lumessa Myöhemmin,
kun menimme onnettomuuspaikalle, niin siinä todellakin kasvoi koivu, jossa oli
kaksi runkoa. Isäni näki kuinka äitimme tuli paikalle ja hätääntyneenä yritti
saada häntä ylös ja mukaansa, siis, sitä hänen hervotonta ja veristä
ruumistaan, jossa hän ei itse enää ollut tietoisena ja ajattelevana mukana, vaan
hänen tietoisuutensa oli ylempänä ilmassa ja katseli puunrunkojen välistä
tapahtumaa. Isäni kertoi, että hänellä oli ollut hyvä ja kevyt olo, mutta kun äiti
rukoili, niin joku käski hänen palata takaisin runneltuun kehoonsa. ... Tässä
kertomisen vaiheessa isäni alkoi itkeä. Hän olisi niin mielellään halunnut
kuolla. Kun vielä kysyin isältäni, että uskooko isä, että Jumala on olemassa,
niin isäni sanoi, että: ” Kuule tyttäreni, Jumala on olemassa, mutta myös
saatana. Isäni ei kertonut muille kuin minulle, ei edes äidilleni, tästä
kokemastaan. Isäni eli vielä vuosia tämän kauhean onnettomuuden jälkeen.
Kirj. Taina Herukka
Voit soittaa
minulle: puh. 0400 666956
tai lähettää sähköpostia:
pekka.m.herukka(at)gmail.com
.......................................................................................................
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
5.
................................
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
6.
................................
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
7.
................................
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita rohkeasti tähän ruutuun mitä ajatuksia kirjoitus sinussa herätti.